Tervetuloa

Niinijoki-Pappisiin!

Niinijoki-Pappinen

 

Niinijoen-Pappisten alueella asuu noin 600 asukasta. Meillä on tarjolla liikuntaa, kulttuuria ja aktiivista yhdistystoimintaa. Eloisassa kylässä on alakoulu ja päiväkoti. Kertunmäellä on hienot lenkkeilymaastot ja talvella hiihtoladut. Yksi kaupungin uimarannoista pukutiloineen sijaitsee Pappisten Isojärvellä, jonka läheisyydessä olevan Ylätuvan sauna lämpiää keskiviikkoisin ympäri vuoden. Toukokuusta elokuuhun pääsee Pappisten lavalla perjantai-iltaisin tanssimaan ja tanssikursseillekin voi osallistua. Lava sekä Ylätupa saunoineen ovat vuokrattavissa yksityistilaisuuksiin.

Krekilän Myllyn läheisyydessä on hieno luontopolku kierrettäväksi.

Katso video

Kulttuurikylä

Niinijoen Seudun Kyläyhdistys ry järjestää monenlaista toimintaa, kuten liikuntatapahtumia koko perheelle, teatteri- ym. retkiä ympäri vuoden. Ohjattua liikuntaa on mahdollista harrastaa koulun salissa viikoittain. Kyläyhdistys tekee paljon yhteistyötä koulun ja päiväkodin kanssa. Koulun, kylän ja paikallisten yritysten tuella koulun pihalle pystytettiin myös monitoimiareena.

Vuosittainen perinne kylällä on myös NiiniJokilaiset ry:n ja Wanhan Kanalan yhdessä järjestämä NiinijokivarsiKirppis elokuussa.

 

Kulttuuria kylällämme on tarjolla runsaasti. Kertunmäellä ja Krekilän Myllyllä toimii kesäisin kesäteatterit, Wanhassa Kanalassa on konsertteja ja muita ohjelmallisia tilaisuuksia ympäri vuoden.

Alpo Jaakolan Ateljeekoti Torkville sekä patsaspuisto ja Krekilän Myllyn miljöö tarjoilevat silmäniloa.

Ajankohtaisia asioita mm. osoitteessa www.facebook.com/groups/niinijoki

Vuokrattavana Niinipirtti

Juhlapaikka max 100 hengelle, sisävessoilla ja keittiöllä.
 
Pahikaistentie 170, Niinijoki.
Kyselyt ja varaus niinipirtti@gmail.com. 

Kylä kuvina

Lisätietoja

Niinijoki-Pappisia koskeviin kysymyksiin vastailee mielellään Niinijoen seudun kyläyhdistyksen pj Riikka Onnela, niinijoenkylayhdistys@gmail.com, 040 5301748

 

Kuvista ja videoista kiitos Jere Lehtinen, Riitta Martti, Siiri Jumppanen, Luukas Rautavuori, Niinijoen seudun kyläyhdistys ja muut!